Sain vihdoinkin katsottua elokuvan "Sophie Scholl-viimeiset päivät". Muutama asia pisti silmääni: kuulusteluissa tutkija Mohr viittaa 1939 tapahtuneeseen pomminheittoon, ja Sophie sanoo: "Mutta me käymme sotaa sanoilla." Hän haluaa tietää, miksi väkivallattomasti toimivia Valkoisen Ruusun jäseniä uhkaa sama kuolemantuomio kuin aggressiivisia menetelmiä käyttäviäkin.

Myöhemmin Sophie, hänen veljensä Hans ja "rikostoveri" Christian Probst ovat syytettyjen penkillä Valtakunnan pääsyyttäjä Roland Freislerin edessä. Syytettyjen puheenvuorot hukkuvat Freislerin raivoisiin välihuutoihin. Aiempien tietojeni perusteella tämä oli täysin tyypillistä toimintaa Freislerille: potki maassa makaavaa, keskeytä, huuda, herjaa, halveksi (hienovarainen sarkasmi ilmeisesti oli liian älyllisesti vaativaa toimintaa kyseiselle herralle) -äläkä missään nimessä päästä ihmisiä kertomaan motiivejaan tai omaa versiota tarinastaan. Varsinkaan Sophien ja muiden tapauksessa. (Hitlerin päähirttäjä oli lentänyt Berliinistä Müncheniin nimenomaan tätä oikeudenkäyntiä varten.) Freislerkin siis kävi sotaa sanoilla, omalla karkealla tyylillään.

Miksi sitten sanat ovat niin pelottavia? Miksi niitä on kontrolloitava? Miksi niistä nykyäänkin voi saada kuolemantuomion? Raamatussa sanotaan, että kieli on tuli: se sytyttää pienen lieskan, mutta polttaa suuren metsän. Vaikka diktatuurissa kirjat poltettaisiin ja puheet kiellettäisiin rangaistuksen uhalla, vaaditaan vain yksi ainoa rohkea ja seurauksista piittaamaton henkilö lausumaan sanat ääneen tai kirjoittamaan ne lentolehtiselle. Ihmiset alkavat ajatella, puhua ja huutaa. Sanat elävät, ne leviävät metsäpalon tavoin. Hallituksia kaatuu, sotia syttyy ja liittoja syntyy. Amnestyn kirjasta "Sana vapaa, ajatus kahleissa" löytyy runo "Runoilijan on kuoltava". Häpeäkseni en muista, kuka sen on kirjoittanut, mutta joka tapauksessa siinä kerrotaan, kuinka ei riitä, että runoilija tapetaan ja kaikki hänen tekstinsä tuhotaan: on tapettava sukulaiset, naapurit ja lopulta jopa se muuri, jota vasten runoilija ammuttiin. Kivetkin on jauhettava hiekaksi, ettei mitään vain jäisi jäljelle hänestä ja hänen kirjoituksistaan. "Jos me haluamme hallita/runoilijan on kuoltava."

Siksi sanoja on hallittava. Koska se on mahdotonta, on yritettävä hallita niitä, jotka sanoja käyttävät. Maksu Rushdien tai Nasrinin päästä, käsky vaieta "oikeuden" edessä, hiljaisuus asioista, joita tapahtuu Venäjällä tai Yhdysvaltojen hallussa pitämillä alueilla Irakissa... Siksi sensuuri niin kirjahyllyissä kuin Internetissäkin. Fnord.

(Mikä ^^tun 'fnord'? Ota selvää. En minäkään kaikkea voi kertoa. Tästä on hyvä lähteä: http://en.wikipedia.org/wiki/Fnord ja jatkaa eteenpäin.)  

Lordin voittokulkua tuli seurattua kaverin kotona. Jännitys kohosi pistelaskun aikana sille tasolle, että muut huoneessa olevat ihmiset eivät kyenneet istumaan aloillaan. Itse istuin tv:n viereen siirretyn koneen ääressä ja seurasin toisella silmällä bändin kotisivujen foorumia. Kahden viimeisen tunnin ajan sinne pääseminen oli käytännössä mahdotonta: yli 600 uutta jäsentä! Imperiumin messulauta veti hiukan paremmin...mutta vain hiukan.

Myöhästyin viimeisestä keskustaan menevästä bussista, joten jouduin viettämään yöni epämukavasti lattialla. Hyvästä syystä. Ei, erinomaisesta ja uskomattomasta syystä. Toistelimme koko illan ajan: \"Tämä ei ole totta. Ei oo todellista.\" Sama tunne todennäköisesti oli joka toisella suomalaisella. Lordin finaaliesityksessä stemmat kulkivat semifinaaleita paremmin ja Awankin taustalaulu kuului. Olin tyytyväinen. \"Räjäyttäkää Euroviisut!\" olin joskus muinoin vaatinut, ja vihdoin joku sen teki.

Päivää myöhemmin, uusintaa kotisängystä seuraten, iski epäilys. Suomi-kuva ja saatananpalvontasyytteet sikseen, nyt on tosi kyseessä. HC-metalliharrastajat (minä mukaanlukien) eivät pidä Lordia heavyna. Eihän se ole, kuten jo aiemmin olen maininnut. Kyseessä on kunnon kasarihardrock, juuri sellainen, jota voittolaulussa ylistetään. Tämä ei ole isä Mitroa ja kumppaneita estänyt niputtamasta Lordia (osa bändistä on muuten toiminut seurakuntien nuoriso-ohjaajina) samaan saatanalliseen salaliittoon Dimmu Borgirin ja Satyriconin kanssa. Nyt vaarana on toisenlainen niputus: samalla, kun Mr. Lordi, Amen, Kita, Ox ja Awa ovat rokanneet tiensä kansan sydämiin hurjina hirviöinä, joiden karun ulkokuoren alta paljastuu kuitenkin kultainen sydän, tulee muistakin mustiinpukeutuvista kertaheitolla herttaisia ja loppujen lopuksi oikein suloisia kullanmuruja.

Niin, sellaisiahan me oikeasti olemme -tämän tiedän faktana. Solidaarisuus hevareitten kesken on ihan omaa luokkaansa, käyttäydymme 90 % ajasta suorastaan esimerkillisesti, eikä ole sattumaa, että Tuskan aikana Helsingin poliisille tulee ennätysvähän soittoja järjestyshäiriöistä. Mutta ei sitä nyt tarvitse kaikkialla toitottaa! Tässähän menee kohta katu-uskottavuus. Kyllä me edelleenkin syömme jääkaappisi tyhjäksi, juomme kaljasi kun selkäsi käännät (ja jos olet munapää, kusemme jukkapalmusi juurelle). 

Huvittavaa (ja säälittävää) on muuten ollut seurata, kuinka Lordia suorastaan halveksineet henkilöt ovat nyt mielinkielin pyörtäneet puheitaan ja kertoneet, kuinka he syvällä sydämessään ovat aina olleet monstereiden puolella... Isä Mitron kommentti Ilta-Sanomien eilisessä Extrassa: \"En voi sanoa muuta kuin oh my Lord. Pysyn edelleen kannassani siinä, että mielestäni tämä oli valtavan onnistunut pila. Täytyyhän minun toki onnitella kyvykkäitä nuoria heidän menestyksensä johdosta. Ilmeisesti viisut olivat tähän valmiit.\"

Oh my Lord, Isä Mitro! Satanistista ja Suomen häpäisijästä kyvykkääksi nuoreksi yhdessä illassa! Taitaa takki vielä pyöriä arvon Isän ja muutaman muunkin päällä käännöksen nopeudesta johtuen... Mutta Kita ehti jo olemaan jalomielinen, ja julistamaan, että bändi antaa epäilijöille anteeksi. Onneksi edes bändi, fanit muistavat kyllä ja pitkään.  

 

Tein muuten huvikseni älyllistä seksikkyyttä kuvaavan testin. Sain 78 pistettä (\"hot tamale!\"), mutta ilmeisesti tekninen älyllisyyteni ei ole aivan niin seksikästä, että saisin kuvan tai edes toimivan linkin tänne. Exploder (sic!) näköjään ei tahdo taipua siihen, että kuva tulisi näkyviin... Joten joudun vain kirjoittamaan kaiken vanhanaikaisesti omin pikku kätösin.

\"You´re hot! You ´ve read a lot, and there´s a lot you would like to try in the future. You´ve got a sharp, sexy mind, and few inhibitions to restrain you from exploring all the pleasure you can get. You have few hang-ups, and there´s not much you don´t know about sex. You´re open-minded and able to enjoy things that would make a lesser person squeamish. You´re an exceptional treat as a lover, appreciated greatly by those who know the difference. You were probably bored with a few of the people you´ve been with in your past, feeling you had to drag them along with you to the sexual adventures you want to have, and probably dumping them for the same reason. It takes a lot to stimulate you; you realize it´s not just about bumping uglies.In the end there´s gotta be a lot more to it. Still, there is always room for improvement. Before you can graduate into a true sexual genius, there is a few things you´ve got to learn, to explore, to think through, talk through and fuck through. A good place to start is in taking a look at the few things you´re still a little hesitant to try. Break down your last few barriers and discover the outer sexual frontiers and you´ll become master. You scored higher than 79 % on sexiness.\"

Korjasin lennossa alkutekstissä olleet kirjoitus- ja taivutusvirheet. Miksi minulla on sellainen tunne, että tässä nimenomaisessa testissä (nainen) saa reippaasti pisteitä, mikäli ilmoittaa pitävänsä suuseksistä..? Joka tapauksessa, testi löytyy OkCupidin sivuilta. Itse törmäsin siihen Paljaan blogissa \"Alaston Ajatus\".    

Aivan aluksi haluan ilmaista tukahdutetun vihani siitä, että minulla oli ihan oikea aihe, josta kirjoittaa. Aihe, jota kirjoitin pari päivää sitten mielessäni, hioin ja muokkailin kielellisesti loisteliaaseen suuntaan. Tietenkään en muista sitä nyt. Siksi kirjoitankin siivousprojektistani.

Silloin tällöin, noin kolmen kuukauden välein puhtaat astiani loppuvat, ja muutenkin sanomalehtiä, vaatteita ja sekalaista kirjallisuutta pursuava yksiöni alkaa käydä elinkelvottomaksi. On tullut se hetki, jolloin Työläistyttö käärii hihansa ja suorittaa tehokkaan, hurrikaaninomaisen puhdistuksen "Lätissä". Teoriassa, siis. Tosielämässä olen äärimmäisen laiska ja saamaton, enkä ymmärrä ns. "ylläpitosiivouksen" tarkoitusta. Minua eivät pölykissat patjani vieressä haittaa ennen kuin ne ovat kämmenen kokoisia. En ole allergikko, joten pystyn hyvin elämään siivottomassa asunnossani. Tiskit eivät homehdu, mikäli ne jättää kuivumaan ennen päällekkäinpinoamista. Jääkaappi kannattaa pitää suhteellisen mädäntymättömänä -hajuista en niinkään välitä.

Mutta eilen siis suoritin osittaista toimintaa (piti tehdä niin jo toissapäivänä, mutta en yksinkertaisesti viitsinyt) ja tiskasin osan astioistani sekä vein suurimman osan vanhoista lehdistä paperinkeräykseen. Jotain on varmasti vielä jäljellä lattian lähellä. Niin, lattiaanikaan en ole nähnyt sitten...joulun. Eipä siinä paljoa näkemistä ole. Harmaa muovimatto. Pitäisi raivata vielä sekalainen määrä kankaita ja vaatteita ja epämääräistä roinaa. Ostin kuukausi sitten kirjan "Kaaos hallintaan", jossa on hyviä ja tiukkoja ohjeita kaltaisilleni lusmuille kodinhoidosta ynnä muusta sellaisesta. Nyt jos vielä löytäisin sen jostakin...

Pääasiallisena pontena siivousrumbayritykselleni on maanantaina taloyhtiöltä tullut tiedoite, jossa kerrotaan, että kesäkuun aikana kaikki lukot uusitaan ja sarjoitetaan. Vieraiden ihmisten invaasio on toiminut aina minulle tehokkaana pelättimenä, kaikki tuttavani tietävät possuelämästäni, mutta ventovieraille todistajille olen haluton tätä puolta itsestäni näyttämään.

Miksi ihmeessä? Olen miettinyt asiaa, ja tajusin, että haluan olla "täydellinen nainen" muiden silmissä. Koen oudolla tavalla itseni epäonnistuneeksi, mikäli lattiat eivät muiden läsnäollessa kiillä, tai jos tarjolla ei ole vähintään kahta laatua pullaa. Aivan kuin en olisi oikea nainen koska en osaa siivota (tiskaus on vihoviimeistä toimintaa), koska mielestäni minulla on parempaakin puuhaa kuin imurointi tai lakanoiden tuuletus ja viikkailu.Niin kauan, kun nurkissa ei pyöri syöpäläisiä (sokeritoukat menevät juuri ja juuri, turkiskuoriaiset eivät) en jaksa välittää. Ei minun luonani edes käy ketään, minä käyn muiden luona! Viis siitä, vaikka huoneistoni kelpaisi "Sillä Siisti"-ohjelmaan esimerkkitapaukseksi. Viis siitä -periaatteessa. Todellisudessa taidan lähteä etsimään pölyrättejä...

Viikonloppuvapaat täyttyvät nopeammin kuin avannepussi senioritansseissa. Kaverilla on muutto tänään, ja totta kai minä kilttinä tyttönä menen auttamaan. Muutamaksi tunniksi, sen jälkeen vaihdan vaatteet ja kiidän kaupungin toiselle laidalle syömään ilmaista ruokaa ja juomaan maksullista alkoholia. Työhön liittyviä juhlallisuuksia... Ilmainen ateria on aina kaikkien niiden puheiden väärti.

Suomen Kuvalehdessä muuten on neljän ja puolen aukeaman artikkeli suomalaisesta metallista, ja siitä, miksi se on niin suosittua. Lordi-ilmiön aiheuttama tapaus. Tuskin pielaveteläinen kokoomuslainen muuten haluaisi lukea "satanistiräimeestä", varsinkaan näin neutraalisti kirjoitettuna. Haastateltavina Putaansuun lisäksi Jone Nikula, Spinen tj Riku Pääkkönen ja Jouni Hynynen. Mikäli ette tiedä, keitä nämä henkilöt ovat... noh, tuskin teitä sitten kiinnostaakaan.

Nikulalta muuten hieno kommentti Lordista: "Eihän se mitään metallia ole! Se sopii 13-vuotiaille, joiden mielestä leikkiheavy on hauskaa." Go, Jone! Lordi ei tosiaan ole metallia, vaan hardrockia Kissin tavoin. Vaikka pari ystävääni ovatkin Lordi-faneja. Toinen kuuntelee muuten mm. Slayeria ja Panteraa... (Cowboys from Hell on automatkojen klassikko.)   

Toissapäivänä oli taas "Kirjan ja ruusun päivä". Kataloniasta kotoisin oleva myynninedistyskikkailu ilmoittaa tavoitteekseen sen, että jokainen mies ostaa naiselle ruusun ja nainen miehelle kirjan.

Mitä helvettiä? Jonkin lehden palstalla (nais)toimittaja ihmettelikin tasa-arvottomuutta: ruusu maksaa kolmesta viiteen euroa, mutta hyvä kirja saattaa huidella lähes kymmenkertaisissa summissa. Lisäksi henkilökohtaisesti ottaisin mieluummin vastaan jotakin moneen otteeseen luettavaa kuin typerän rehun, jota ei voi edes syödä. Karamellitkin ostan itse, silloin ainakin saa sitä mitä haluaa. En ole koskaan ollut kukka-ja-suklaarasia-naisia. Osittain siksi, ettei niitä minulle ole kukaan tullut tarjoamaan. Ja jos nainen jää jo varhain ilman romantiikkaa, hän alkaa (Kitkeriä Neitsyitä lainatakseni) kiinnostua yhteiskunnallisista asioista. Näin minustakin tuli kyynikko jo varhain. Onneksi olen kasvamassa siitä ulos.

Mutta kirjan otan aina avosylin vastaan. Kukat omalla vastuulla. (Ja tuokaa mukananne maljakko niitä varten, minulla ei ole yhtä ainutta.)

Muuten, mukaani tarttui Espalta arvontavoittoteosten lisäksi mm. Coelhon "Alkemisti". Luin sen noin tunnissa, kirja ei ole mitenkään pituudella pilattu. Ihan viihdyttävä, mutta kevyehköä tavaraa kaikkeen siihen new age/spiritualismi/wicca/discordianismi/salaliittotauhkaan verrattuna, jolla olen kuluneen viidentoista vuoden ajan saastuttanut herkkää mieltäni. "Maailman Sielun" käsitykseen törmää jo Philp K. Dickin kirjassa "Valis" -siinä Sielu on V.A.L.I.S, Vast Active Light Intelligent System- tai Grant Morrisonin sarjakuvassa "The Invisibles" -siinä taas Sielu tunnetaan termillä Barbelith.

Alkemistiin pätee sama, kuin Da Vinci Koodiin. Populaaria, pureskeltua, mutta näiden ilmiöitten jälkeen ehkä muutama ihminen alkaa ajatella asioita laajemmin.Keskittyä muuhunkin kuin työhönsä, TV:seen tai huomispäivän ostoslistaan. Hei, jos Madonnakin on jaksanut lukea kirjan loppuun, ei se kovin vaikea voi olla!