Toissapäivänä oli taas "Kirjan ja ruusun päivä". Kataloniasta kotoisin oleva myynninedistyskikkailu ilmoittaa tavoitteekseen sen, että jokainen mies ostaa naiselle ruusun ja nainen miehelle kirjan.

Mitä helvettiä? Jonkin lehden palstalla (nais)toimittaja ihmettelikin tasa-arvottomuutta: ruusu maksaa kolmesta viiteen euroa, mutta hyvä kirja saattaa huidella lähes kymmenkertaisissa summissa. Lisäksi henkilökohtaisesti ottaisin mieluummin vastaan jotakin moneen otteeseen luettavaa kuin typerän rehun, jota ei voi edes syödä. Karamellitkin ostan itse, silloin ainakin saa sitä mitä haluaa. En ole koskaan ollut kukka-ja-suklaarasia-naisia. Osittain siksi, ettei niitä minulle ole kukaan tullut tarjoamaan. Ja jos nainen jää jo varhain ilman romantiikkaa, hän alkaa (Kitkeriä Neitsyitä lainatakseni) kiinnostua yhteiskunnallisista asioista. Näin minustakin tuli kyynikko jo varhain. Onneksi olen kasvamassa siitä ulos.

Mutta kirjan otan aina avosylin vastaan. Kukat omalla vastuulla. (Ja tuokaa mukananne maljakko niitä varten, minulla ei ole yhtä ainutta.)

Muuten, mukaani tarttui Espalta arvontavoittoteosten lisäksi mm. Coelhon "Alkemisti". Luin sen noin tunnissa, kirja ei ole mitenkään pituudella pilattu. Ihan viihdyttävä, mutta kevyehköä tavaraa kaikkeen siihen new age/spiritualismi/wicca/discordianismi/salaliittotauhkaan verrattuna, jolla olen kuluneen viidentoista vuoden ajan saastuttanut herkkää mieltäni. "Maailman Sielun" käsitykseen törmää jo Philp K. Dickin kirjassa "Valis" -siinä Sielu on V.A.L.I.S, Vast Active Light Intelligent System- tai Grant Morrisonin sarjakuvassa "The Invisibles" -siinä taas Sielu tunnetaan termillä Barbelith.

Alkemistiin pätee sama, kuin Da Vinci Koodiin. Populaaria, pureskeltua, mutta näiden ilmiöitten jälkeen ehkä muutama ihminen alkaa ajatella asioita laajemmin.Keskittyä muuhunkin kuin työhönsä, TV:seen tai huomispäivän ostoslistaan. Hei, jos Madonnakin on jaksanut lukea kirjan loppuun, ei se kovin vaikea voi olla!