Väsynyt kotiutuminen aktiivisen viikonlopun jälkeen. Kaukana ovat ne ajat, jolloin vanhempani huolissaan kyselivät eikö minulla ole kavereita. Ensin samanmielisten harrastusporukassa muutama tunti, sen jälkeen juhlimaan lähes sadan kilometrin päähän, ja seuraavana päivänä jatkamaan harrastusta. Hämmentävää, kuinka paljon tuttuja, kavereita ja ystäviä minulla loppujen lopuksi onkaan. Sosiaalinen verkostoni on kymmenen kuluneen vuoden aikana laajentunut suorastaan räjähdysmäisesti. Uusia tuttavuuksia tulee ovista ja ikkunoista. Joskus jopa kirjaimellisesti, mutta näistä tapauksista myöhemmin. Ehkä.

Juhlissa booli vaihtoi perinteiseen tapaan väriä joka valmistuskerralla, ja juhlakalu ihmetteli, kuinka monta naista paikalle oli saapunut.Tilanteessa ei tosin hänen mukaansa ollut valittamista... Kaksi tuttavantuttavaa seurasi peilipallorintojani koko illan, mutta kumpikaan heistä ei ollut mieleeni. Etäsuhde kummitteli jälleen ajatuksissani -hitto, minä todella haluan nähdä hänet taas. Sillä ei ole mitään väliä, että (pakkomiellettä lähentelevä) tunne ei ole molemminpuoleinen. Olen valmistautunut pitkään piiritykseen. Tämä on asemasotaa, baby! Kyseinen henkilö on sen arvoinen. Älykäs, sivistynyt, harrastaa samoja asioita, hyvännäköinen (ainakin minun mielestäni) ja hyvä sängyssä. Puhumattakaan hyvästä huumorintajusta. Enkä usko, että hänellä on kovinkaan negatiivinen suhtautuminen allekirjoittaneeseen, muuten hän olisi lopettanut intensiivisen kirjeenvaihtomme jo aikapäiviä sitten. Ehkäpä saan hänet hitaasti hivutettua verkkooni... Asiaa hiukan hankaloittaa se, että minä olen täällä ja hän lahden toisella puolella. Mutta sehän ei ole mikään este, vain hidaste.

Absintti muuten on erittäin miellyttävä nautintoaine, kunhan sen makuun pääsee. Ja kunhan ei juo sitä kertakäyttömuovimukista. Sellainen kun tuppaa sulamaan, jos päästää palavan sokeripalan tipahtamaan lusikasta 70-prosenttiseen juomaan...