Sain vihdoinkin katsottua elokuvan "Sophie Scholl-viimeiset päivät". Muutama asia pisti silmääni: kuulusteluissa tutkija Mohr viittaa 1939 tapahtuneeseen pomminheittoon, ja Sophie sanoo: "Mutta me käymme sotaa sanoilla." Hän haluaa tietää, miksi väkivallattomasti toimivia Valkoisen Ruusun jäseniä uhkaa sama kuolemantuomio kuin aggressiivisia menetelmiä käyttäviäkin.

Myöhemmin Sophie, hänen veljensä Hans ja "rikostoveri" Christian Probst ovat syytettyjen penkillä Valtakunnan pääsyyttäjä Roland Freislerin edessä. Syytettyjen puheenvuorot hukkuvat Freislerin raivoisiin välihuutoihin. Aiempien tietojeni perusteella tämä oli täysin tyypillistä toimintaa Freislerille: potki maassa makaavaa, keskeytä, huuda, herjaa, halveksi (hienovarainen sarkasmi ilmeisesti oli liian älyllisesti vaativaa toimintaa kyseiselle herralle) -äläkä missään nimessä päästä ihmisiä kertomaan motiivejaan tai omaa versiota tarinastaan. Varsinkaan Sophien ja muiden tapauksessa. (Hitlerin päähirttäjä oli lentänyt Berliinistä Müncheniin nimenomaan tätä oikeudenkäyntiä varten.) Freislerkin siis kävi sotaa sanoilla, omalla karkealla tyylillään.

Miksi sitten sanat ovat niin pelottavia? Miksi niitä on kontrolloitava? Miksi niistä nykyäänkin voi saada kuolemantuomion? Raamatussa sanotaan, että kieli on tuli: se sytyttää pienen lieskan, mutta polttaa suuren metsän. Vaikka diktatuurissa kirjat poltettaisiin ja puheet kiellettäisiin rangaistuksen uhalla, vaaditaan vain yksi ainoa rohkea ja seurauksista piittaamaton henkilö lausumaan sanat ääneen tai kirjoittamaan ne lentolehtiselle. Ihmiset alkavat ajatella, puhua ja huutaa. Sanat elävät, ne leviävät metsäpalon tavoin. Hallituksia kaatuu, sotia syttyy ja liittoja syntyy. Amnestyn kirjasta "Sana vapaa, ajatus kahleissa" löytyy runo "Runoilijan on kuoltava". Häpeäkseni en muista, kuka sen on kirjoittanut, mutta joka tapauksessa siinä kerrotaan, kuinka ei riitä, että runoilija tapetaan ja kaikki hänen tekstinsä tuhotaan: on tapettava sukulaiset, naapurit ja lopulta jopa se muuri, jota vasten runoilija ammuttiin. Kivetkin on jauhettava hiekaksi, ettei mitään vain jäisi jäljelle hänestä ja hänen kirjoituksistaan. "Jos me haluamme hallita/runoilijan on kuoltava."

Siksi sanoja on hallittava. Koska se on mahdotonta, on yritettävä hallita niitä, jotka sanoja käyttävät. Maksu Rushdien tai Nasrinin päästä, käsky vaieta "oikeuden" edessä, hiljaisuus asioista, joita tapahtuu Venäjällä tai Yhdysvaltojen hallussa pitämillä alueilla Irakissa... Siksi sensuuri niin kirjahyllyissä kuin Internetissäkin. Fnord.

(Mikä ^^tun 'fnord'? Ota selvää. En minäkään kaikkea voi kertoa. Tästä on hyvä lähteä: http://en.wikipedia.org/wiki/Fnord ja jatkaa eteenpäin.)